Erään henkilön tunkeileva ja ylimielinen käytös käy usein ihmisten hermoille, mutta h”n itse ei tied” tai tajua
sit”. Kanssa ihmiset pit”v”t h”nt” tahdittomana, mutta kukaan ei koskaan kerro sit” h”nelle.
He eiv”t halua olla julmia, he eiv”t halua satuttaa h”nt” sanoilla.
He v”lttelev”t h”nt” ehk” hieman, vain hieman, jotta h”n ei toivottavasti huomaa.
H”n itse ajattelee tulevansa hyvin toimeen ihmisten kanssa, mutta aina v”lil” miettii onko sittenkin jokin vialla.
H”n ei koskaan saa selville miksi.
Onko armollista olla kertomatta totuutta, joka on kova ja satuttava?
Kuinka paljon on kysymys vastuun pelosta. Koitetaanko vain vältellä totuuden
kertojan epämiellyttävää tehtävää?
Valehtelu tai totuuden kertomatta jättäminen armosta tarkoittaa, että oletetaan
jo valmiiksi ettei toinen ole tarpeeksi vahva kestämään totuutta.
Se voi jopa pitää paikkaansa joissain tapauksissa, mutta kuinka minä sen tiedän?
Se voi myöskin olla ylimielinen tuomio. Kuinka voisin tietää sen jos en koskaan ota riskiä?
Mit” tarkalleen ottaen armo on?
Onko rangaistus koskaan reilu?
Teksti: Roland Nordeck